Alku
Haavenaani on pitkään ollut aloittaa blogi, ja kun keksin mikä nimi kuvaa elämääni, blogi vihdoinkin syntyi.
Aion kirjoittaa vähän kaikenlaisesta, pääpointin annan muodille. Lisäilen tänne kuvia vaatekaapistani, tuunausboxistani ja ostoslistaltani.Ehkäpä lisäilen myöhemmin myös kuvian suunnitelmistani, tai itse tekemistäni vaatteista. Kirjoittelen lähinnä omaksi ilokseni, joten kirjoitus tahtini on hyvin vaihteleva. Tavoitteenani on noin kerran päivässä, mutta tiedän että välillä kirjoitan harvemmin, joskus useammin.
Ja mistä sitten kiinnostukseni muotiin on peräisin? Eipä sen kauempaa kun naapurihuoneesta, isosiskolta. Monet aina valitta kuinka haluisi olla toisen siskon asemassa -pikkusiskot haluisivat esikoisiksi ja isosiskot kaipaisivat kuopuksiksi¨- mutta vaikka en kuopus-nimityksestä tykkääkään, olen ihan tyytyväinen näin. Filosofisesti ajateltuna ei oisi mitään järkeä käyttää aikaa jja energiaa oman elämäni valitteluun, ja muuten vaan ajatellen, minun ei edes tarvitse etsiä positiivisiä puolia pikkusysterin elämästäni, sillä tiedän ne jo. Yksi isoimmista on juuri siskoni muotitaju, hänen ihanat vaatteet, kengät korut ja kaikki. Välillä käynkin hänen vaatekaapillan, enkä keksi montaa vaatetta jota en ottaisi omaan kaappiini. Kun siskolta jää jotain pieneksi, olen AINA heti sovittamassa vaatteet läpi.
Niin, ihan mukavaa tämä elämä pikkusysterinä on.
-Zoey A